JukkaIllman Toisinaanajattelija

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 1 min 27 s sitten

Rainbow-leikkeleen lihasta nousi kohu – S-ryhmä: Muutos tapahtui vuoden alussa

23.8.2019 19:27

S-ryhmä ja Kesko kertovat Twitterissä, että niiden tuotevalikoimissa on hyvin vähän brasilialaista lihaa. Aihe on noussut ajankohtaiseksi Amazonin alueen metsäpalojen myötä.

Tähän selvitykseen 6 h -työpäivistä Sanna Marin vetoaa – Paavo Lipposen jyrkkä kanta käänsi päät

23.8.2019 18:34

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd) visio kuuden tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikosta on kuumentanut yhteiskunnallista keskustelua. Marin on perustellut ajatustaan viittaamalla muun muassa Suomessa 1990-luvun lopulla tehtyihin selvityksiin lyhyemmän työajan kokeiluista.

Petteri Orpo Sitran valinnasta: ”Kataisen pesti ei ole vielä selvä”

23.8.2019 16:42

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo jarruttelee intoa pitää EU-komissaari Jyrki Kataisen nimitystä Sitran yliasiamieheksi jo päätettynä.

Orpo kertoo Kauppalehden ja Uuden Suomen "Aamiainen Jari Korkin kanssa" -videohaastattelussa, ettei prosessi ole vielä niin pitkällä.

LUE MYÖS: Jyrki Kataisella yhä kilpailija Sitran johtoon – palkka yli 22 000 €/kk

Kommentti: Se siitä ”poliittisesta poliisista” – Nyt tutkitaan myös al-Taeen ja Räsäsen inhottavuudet

23.8.2019 16:16

Poliisi on tiedottanut tänään kahdesta uudesta kansanedustajaa koskevasta esitutkinnasta, jotka se on aloittanut.

Sekä Hussein al-Taeeta (sd) että Päivi Räsästä (kd) epäillään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta heidän sosiaalisen median kirjoituksissaan.

Aiemmin poliisi on kertonut tutkivansa samalla nimikkeellä Juha Mäenpään (ps) sanomisia eduskunnassa. 

Päivi Räsänen poliisitutkinnasta: Siteerasin “täysin laillista kirjaa” – ”Aion puhua uskoni mukaisesti, olipa lopputulos mikä tahansa”

23.8.2019 15:59

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen ilmoittaa, ettei aio lopettaa uskostaan puhumista huolimatta käynnissä olevasta poliisitutkinnasta.

Poliisi aloitti esitutkinnan Hussein al-Taeesta ja Päivi Räsäsestä

23.8.2019 14:15

Helsingin poliisi kertoo päättäneensä aloittaa esitutkinnan kolmen kansanedustajan, Päivi Räsäsen (kd), Hussein al-Taeen (sd) ja  Juha Mäenpään (ps) tapauksista. Mäenpään osalta esitutkinnan alkaminen oli tiedossa jo aiemmin.

Kaikkia kolmea kansanedustajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Suomi pelaa nyt kovilla: ”Brasilialaisen naudanlihan tuontikielto selvitettävä pikaisesti”

23.8.2019 13:21

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) tuomitsee Amazonin sademetsien tuhoamisen ja esittää, että EU ja Suomi selvittävät pikaisesti mahdollisuuden kieltää brasilialaisen naudanlihan tuonnin.

”Uhkaa koko maapalloa” – Antti Rinne Brasilian tilanteesta: Odotan EU-toimia jo tänään

23.8.2019 13:03

Pääministeri Antti Rinne (sd) odottaa Euroopan unionilta jo perjantain aikana toimia Brasilian metsäpalotilanteen suhteen.

”Kuten miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, olen huolissani Brasilian metsäpaloista. Ne uhkaavat koko maapalloa, eivät vain Brasiliaa tai Etelä-Amerikkaa. Tilanne on erittäin vakava ilmaston kannalta ja nyt pitää toimia”, Rinne sanoo.

Keskuskauppakamari väläyttää kovia toimia: ”Kielletään brasilialaisen lihan tuonti kokonaan”

23.8.2019 11:09

Keskuskauppakamari katsoo, että Mercosur-kauppasopimuksen peruminen ei ole oikea tapa painostaa metsäpalosyytösten kohteeksi joutunutta Brasiliaa. Sen sijaan kauppasopimus tulisi ratifioida, jotta sen avulla voidaan painostaa, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vaatii.

Jyrki Kataisella yhä kilpailija Sitran johtoon – palkka yli 22 000 €/kk

23.8.2019 10:36

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen saa vielä jännittää valintaansa Sitran yliasiamieheksi.

Uuden Suomen saaman tiedon mukaan Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori Markku Wilenius on yhä loppusuoralla Kataisen kanssa, ja ratkaiseva haastattelukierros on vielä edessä.

Wileniukselle Sitra on hyvin tuttu, sillä hän on sen hallituksen jäsen.

Macron ja Bolsonaro ajautuivat sanasotaan metsäpaloista – ”Brasilian oma asia”

23.8.2019 10:12

Ranskan presidentti Emmanuel Macron kutsuu Amazonin sademetsän paloja globaaliksi kriisiksi, mutta Brasilian presidentti Jair Bolsonaro varoittaa sotkeutumasta maansa sisäisiin asioihin.

Macronin mielestä G7-maiden johtajien tulisi keskustella pikaisesti Brasilian metsäpalotilanteesta.

”Talomme on kirjaimellisesti tulessa. Amazonin sademetsä, joka tuottaa 20 prosenttia planeettamme hapesta, palaa. Tämä on kansainvälinen kriisi”, Macron tviittasi.

Järkyttävä kuva osoittaa Amazonin palojen mittakaavan – ”Brasilialaiset tuotteet boikottiin kunnes sikailu loppuu”

23.8.2019 07:57

Brasilian Amazonin alueen metsäpalot ovat nousseet poliittisen keskustelun keskiöön niin Suomessa kuin maailmalla. Usein eri laitoja keskustelussa edustavat meppi Ville Niinistö (vihr) ja kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) ovat molemmat huolestuneet tilanteesta, joskin esittävät erilaisia keinoja tilanteen ratkaisuun.

Kylmää vettä brexit-sovun niskaan – Ranskan Macronilta selvä viesti Boris Johnsonille

22.8.2019 18:49

Britannian pääministeri Boris Johnsonin kiertue Euroopassa ei ole luonut toiveikkuutta sopuisasta erosta ennen lokakuun määräaikaa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi tänään torstaina, että mahdolliset muutokset tämänhetkiseen brexit-sopuun eivät olisi merkittäviä.

”Sanon tämän selkeästi. Emme keksi seuraavien 30 päivän aikana erosopimusta, joka olisi ratkaisevasti erilainen kuin jo hyväksytty,” Macron sanoi Bloombergin mukaan.

Britannian pääministeri Boris Johnson tapasi Macronin tänään torstaina Pariisissa.

Yllättävä ulostulo Sanna Marinin 6 h -väitteestä Talouselämässä: ”En tiedä mistä hän on näitä lukuja tempaissut”

22.8.2019 17:12

Nokian Renkaiden ex-toimitusjohtaja Kim Gran kiistää Talouselämän haastattelussa tiedot, joiden mukaan työajan lyhennyskokeilu Nokian Renkaissa olisi nostanut tuottavuutta.

Kiky-raportin tekijä vastaa tyrmäykseen – lyttää 6 h -työpäivän: ”Täysin epärealistista”

22.8.2019 16:43

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtaja Antti Kauhanen vastaa kritiikkiin, jota eläköitynyt työmarkkinaneuvos Pekka Peltola esitti Etlan kiky-tutkimuksesta.

Valtiotieteiden tohtori, nykyinen tietokirjailija Peltola tyrmäsi tänään Ylen Aamu-tv:ssä raportin, jonka mukaan kiky-sopimus lisäsi työllisyyttä 20 000–42 000 hengellä käytetyistä oletuksista riippuen. Työajan pidennyksen osuus työllisyyden parantumisesta oli Etlan mukaan noin 40 prosenttia.

”Maapallon keuhkot ovat tulessa, koko maailman on nyt käännettävä katseensa Brasiliaan” – Ville Niinistö ja Petteri Orpo vaativat EU:lta toimia

22.8.2019 15:50

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) ja oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaativat EU:ta puuttumaan Brasilian tilanteeseen. Maassa on kuluvan vuoden aikana havaittu Amazonin alueella merkittävä kasvu metsäpalojen määrässä verrattuna edellisvuoteen.

Tammi–elokuun aikana Amazonin alueella on havaittu lähes 73 000 metsäpaloa, kun koko viime vuonna niitä oli vajaat 40 000, ovat kansainväliset uutistoimistot kertoneet.

Analyysi: Jussi Halla-aho epäilee poliisia, edessä siintää iso taistelu Arkadianmäellä

22.8.2019 15:26

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho valmistautuu puolueineen poliittiseen taisteluun, josta tulisi eduskunnassa poikkeuksellinen.

Taistelu liittyy perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään eduskuntapuheeseen, jossa hän puhui samassa yhteydessä turvapaikanhakijoista, erilaisesta uskonnosta ja vieraslajien torjunnan tehostamisesta.

Esperi Caren hoivaskandaalissa uusi käänne: Ulrika-kodin toiminta loppuu

22.8.2019 12:42

Hoivaskandaalissa ryvettynyt Esperi Care on ilmoittanut sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle Ulrika-kodin toiminnan lopettamisesta toistaiseksi, tiedottavat Valvira ja yhtiö itse. 

SAK:n ekonomisti perkasi kokoomuksen työllisyyskeinot: ”Nopeasti laskien 350 milj.€ sosiaaliturvaleikkauksia”

22.8.2019 11:21

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta laskee, että oppositiopuolue kokoomuksen työllisyyspaketti tarkoittaisi satojen miljoonien eurojen leikkausta sosiaaliturvaan.

Kaukoranta käy kokoomuksen keskiviikkona julkaisemaa työllisyystoimien listaa läpi Twitter-tilillään. Hän kuvaa työllisyyspakettia rohkeaksi ja rajuksi.

Tutkija Ylelle: Sanna Marinin avaus 6 h -työpäivistä tulee toteutumaan – tyrmää Etlan kiky-tulokset

22.8.2019 09:50

Asiantuntija uskoo, että liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd) avaus kuuden tunnin työpäivästä tulee toteutumaan. Eläköitynyt työmarkkinaneuvos ja nykyinen tietokirjailija Pekka Peltola kommentoi asiaa Ylen Aamu-tv:ssä.

Valtiotieteiden tohtori Peltola johti 1990-luvulla työaikakokeiluja, joissa lyhyempää työaikaa kokeiltiin muun muassa Nokian Renkaissa ja putkiyhtiö KWH Pipessa. Kokeilujen perusteella tuottavuus kasvoi Peltolan mukaan kohisten.

”Tuotantopäällikköjen kanssa olimme ihan ihmeissään”, Peltola sanoo Ylelle.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat