JukkaIllman Toisinaanajattelija

Kaikki blogit puheenaiheesta Islam

Aika puhua Turun terrori-iskun suomalaisista syyllisistä

Kaksi vuotta sitten 18. 8. 2017 marokkolainen Abderrahman Bouanane syyllistyi ensimmäiseen jihadistiseen islamilaiseen terrori-iskuun Suomessa. Bouanene hyökkäsi turkulaisten kimppuun pyrkien puukottamaan erityisesti naisia. Uhreja iskulla oli kaikkiaan 10, joista kaksi kuoli. Teon motiivina oli yleinen viha länsimaita kohtaan, joita vastaan islam on hänen mukaansa sodassa. Bouanane jäi kiinni tekonsa yhteydessä, kun poliisi ampui häntä reiteen. Myöhemmin Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi hänet rikoksestaan elinkautiseen vankeuteen.

Islam tarvitsee uskonpuhdistusta ja vastuunkantoa

Jos ihmiset haluaisivat totalitarismia, huntupakkoa ja naisten alistamista, olisi Saudeihin lähtenyt ihmisiä jo joukolla. Suunta onkin toiseen suuntaan - kuten Yle Areenassa nähtävä dokumentti "Ulkolinja: Saudinaisten pako" osoittaa - yhteiskuntiin, jossa kunnioitetaan demokratiaa, yksilönvapautta, sekularismia ja tasa-arvoa.

Ramadan ei ole hyväksyttävä syy aivopestä lapsia paastolle

Sehän meinaa tulla känkkäränkkä, kun lukee Mellunmäen moskeijan imaamin, Abbas Bahmanpourin, näkemyksiä peruskouluikäisten lasten paastottamisesta:

"Bahmanpour sanoo, että paastoavien lasten levottomuus ja väsymys ovat normaali ilmiö: ”Kaikesta voi tehdä ongelman, mikäli niin haluaa. Järkevämpää olisi kuitenkin miettiä, miten koulut voisivat omalta osaltaan olla tukemassa muslimioppilaiden paastoamista."

Kunniaväkivalta mykistää uhrin ja suojelijan

Omakohtainen kertomukseni kunniaväkivallasta päätyi perjantaina Ilta-Sanomien pääuutiseksi ja aihetta ruodittiin muuallakin useamman lehtiartikkelin armadan voimin. Muutamassa tunnissa juttua oli sosiaalisessa mediassa jakanut tuhannet ihmiset ja reaktioita oli tullut kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä.

Kunniaväkivalta mykistää uhrin ja suojelijan

Omakohtainen kertomukseni kunniaväkivallasta päätyi perjantaina Ilta-Sanomien pääuutiseksi ja aihetta ruodittiin muuallakin useamman lehtiartikkelin armadan voimin. Muutamassa tunnissa juttua oli sosiaalisessa mediassa jakanut tuhannet ihmiset ja reaktioita oli tullut kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä. Minulle osoitettu kommentointi oli lähes sata prosenttisesti positiivista ja rohkaisevaa.

Heitä Jari koraani!

Tanskassa kuohuu. Koraania heiteltiin. Katso käyttäjän @sotiridi twiitti: https://twitter.com/sotiridi/status/1119319944393572352?s=09 Jari Tervo. Tasapuolisuuden nimissä, jos siusta uskontojen pilkkaaminen on jees, viskaappa koraani suorassa lähetyksessä. Jari Tervon Raamatun heitosta tutkintapyyntö https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000343653.html Mikä oli reaktio Suomessa punaniskajunttijuopponaistenjalastenhakkaajien keskuudessa?

Rydmanin surrealistinen muslimien vastakkainasettelu

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Wille Rydman julkaisi torstaina 3.4.2019 Facebook julkaisun, missä hän jakoi ”Iranians in Finland” sivun, minkä kansikuvaksi on asetettu Perussuomalaisten vaaliehdokkaat.

Julkaisussa Rydman toteaa kohdanneensa surrealistisen ilmiön. Luettuani hänen julkaisunsa, koin täysin saman ilmiön. Tosin kokemani ei koskenut Rydmanin jakamaa sivua, vaan itse Rydmanin kirjoittamaa julkaisua.

Fundamentalisti islamistinaisista lännen feministien esikuviksi

Oikeuden mukaan yrittäjä syyllistyi syrjintään, kun vaati asiakasta riisumaan niqab-asunsa. – Iltalehti

Silloin, kun on hyödyllistä, islamilaiset hunnut ovat kulttuuria ja ihana tapa, ja silloin kun on hyödyllistä; uskonnollisia symboleita, joista voi vaatia etuoikeuksia. Kumpi se nyt sitten on, päättäkää jo?

Turkin paikallisvaalit - muuttuuko mikään?

Turkin sunnuntaisiin paikallisvaaleihin liittyvä uutisointi on Suomessa keskittynyt lähinnä Istanbulin ja Ankaran pormestareiden valintoihin. Syvällisempiä analyysejä Turkin vaalien tuloksista ei suomalaisessa mediassa ole juurikaan näkynyt.  Silti  Helsingin Sanomat (31.3/1.4.) vakuuttaa varman oloisesti uutisotsikossaan "Presidentti Erdoğanin puolueelle karvas tappio Turkin paikallisvaaleissa”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä